9. toimintavuosi 2009
Ympäri Suomea huristeltiin ahkerasti
Loiskis ry:n yhdeksäntenä toimintavuotena esitettiin 223 konserttia ja ohjattiin 52 työpajaa ympäri Suomea 85 paikkakunnalla. Kotikunnassa eli Jyväskylässä esitettiin konsertteja ja ohjattiin työpajoja 59. Yleisöä oli ennätysmäärä 26612 ja työpajoissa oli 643 osallistujaa. Konsertteja esitettiin kymmenellä eri kokoonpanolla. Vuoden uusi konsertti oli Pekka Töpöhännän juhlakonsertti. Töpöhäntä täytti jo 70-vuotta.
Ulkomaankiertueet tehtiin Pentti Rasinkankaan viron- ja ruotsinkielisillä konserttiohjelmilla huhti- ja syyskuussa Viroon (Tallinna ja Tarto) ja huhti- ja elokuussa Ruotsiin (Tukholma).
Omista konserteista mainittakoon neljännen kerran järjestetyt kaksi lasten risteilykonserttia Päijänteellä. Uppo-Nallen juhlakonserttia esitettiin keskisuomalaisissa kesäteattereissa yhden heinäkuisen viikon ajan.
Henkilökunta
Vuonna 2009 päätoimisina työntekijöinä jatkoivat muusikot Pekka Nättinen, Erkki Okkonen ja Tomi Nurmi, virkavapaalla oleva Pentti Rasinkangas oli vakituinen vierailijat. Arja Kautto toimi tuottajana. Henkilötyövuosia kertyi yhteensä 6,4 (6,3 vuonna 2008).
Työntekijöitä oli yhteensä 23.
Vierailevat konserttisolistimme olivat Eija Ahvo, Satu Sopanen, Ilona Lehtoranta (teatteri Capelle), Jari Siljamäki (klovni Dodo), Pentti Rasinkangas, Mikko Perkoila ja tanssijat
Anna Mari Hänninen ja Paju Becker ja joulukonsertissa Aili Ikonen.
Vierailevina muusikkoina toimivat pääasiassa Jarmo Kivelä, Ville Ojanen, Ilona Laitinen, Päivi Hirvonen, Jussi Siukola ja Tony Elgland. Pentti Rasinkankaan sanoittama ja säveltämä Pekka Töpöhännän juhlakonsertti ensiesitys pidettiin 28.9. Jyväskylässä. Konsertin käsikirjoituksen teki Rasinkangas ja ohjasi Erkki Teittinen. V ierailijat ovat Tanja Salonen ja Hannu Leppänen.
WWW.LASTENLEVYKAUPPA.FI
Loiskis ry:n lasten nettilevykaup an tarkoituksen on edistää lastenmusiikin ammattilaisten pientuottajien levyjen ja nuottikirjojen myyntiä. Neljännen vuoden aikana toiminta laajeni lupaavasti ja tavoitti asiakkaita hyvin. Loiskis ei tuottanut tänä vuonna omia levyjä. Valmistaudumme 10-vuotisjuhlajulaksiun tekemiseen.
Yhteistyöhankkeet
Jyväskylän Huoneteatterin kanssa toteutettiin jo toisen kerran Lasten teatteriviikolla Kissankellometsässä -esitykset, joissa lukijoina olivat Hellevi Labbart ja Antti Suontamo.
Loiskiksen ensimmäiseksi kummikouluksi valittiin Keski-Palokan koulu. Yhteistyö aloitettiin rakennustyöpajoilla ja lisäksi oppilaat kuvittavat Loiskiksen lauluja.
Hallinto ja tukijat
Hallituksessa toimivat Päivi Erkkilä (pj), Hannu Ikonen, Jarmo Laaksonen (vpj), Tuija Riikonen ja Eila Tiainen. Yhdistyksen toimisto ja harjoitustilat ovat Nikolainkulmassa, Asemakatu 6, Jyväskylässä.
Loiskis on toiminut vuoden 2003 alusta teatteri- ja orkesterilain mukaisen valtionavun piirissä ja sai edelleen 4 henkilötyövuoden mukaista avustusta ja harkinnanvaraista matka-avustusta. Loiskiksen tukijoita olivat Jyväskylän kaupunki (uudessa Jyväskylässä myös maalaiskunta ja Korpilahti) ja Muuramen kunta. Uppo-Nallen kesäkiertueeseen saimme avustusta ESEK:ltä. Kiitämme kaikki tukijoitamme.


