Vierailevat solistit ja muusikot

Mikki-Hiiri merihädässä konsertin kokoonpano vuodelta 2003

Mikki-Hiiri merihädässä konsertin kokoonpano vuodelta 2003

Loiskis-orkesterilla on vuosittain noin 10-20 vierailevaa solistia ja muusikkoa.


Loiskiksella on ohjelmistossaan runsaasti erilaisia konserttikokonaisuuksia, joissa on mukana useita vierailevia solisteja ja muusikkoja.

SOLISTIVERAAT
Eija Ahvo Uppo-Nallen juhlakonsertissa
Eija Ahvon saimme solistiksi Uppo-Nallen 30-vuotisjuhlalevylle vuonna 2007 ja sitten Uppis-kiertueille Loiskiksen kanssa. Näyttelijä ja laulaja Eija Ahvo on tunnettu myös lastenkultuurin puolustajana ja innostavana konserttien solistina.

Satu Sopanen, lastenmusiikin "ruunaamaton rinsessa" Satuja ja tariNoita -konsertissa
Satu Sopanen saapui Loiskiksen vieraaksi syksyllä 2006 mukanaan uusia sävellyksiä saduista ja tarinoista. Kuulemme mm. miten Hiiri ompelee Kissalle, Hannu ja Kerttu pelastuvat ja missä seikkailevat Kolme karhua. Tarinoiden lomassa myös leikitään ja loruillaan.
Taiteen keskustoimikunta myönsi Satulle vuonna 2011 lastenkulttuurin valtionpalkinnon pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta lastenkulttuurin hyväksi.

Loiskis ja Klovni Dodo -ohjelman miiminen solisti on Jari Siljamäki.
Klovni Dodon esitys on metka pakkaus sanatonta ja visuaalista klovniteatteria. Sen keskeisiä elementtejä ovat lämmin komiikka, hienovireinen miiminen ilmaisu sekä jongleeraus ja taikuus. Klovni Dodon huumori puree niin lapsiin kuin leikkimielisiin aikuisiinkin. Konsertti syntyi vuonna 2005 ja on edelleen suosittu sirkuskonserttimme.

Tanja Salonen on laulunopettaja Jyväskylästä ja laulaa solistina useissa Loiskis -kokoonpanoissa, nykyisin Täältä tulee Pekka Töpöhäntä -konsertissa Maija Maitopartana.
Hän on ollut mukana mm. Sankarihommia -konsertissa, Pentti Rasinkankaan konserteissa sekä joulukonserteissa.
Laura Kangastalo vierailee laulusolistina Pekka Töpöhäntä -konsertissa Maija Maitopartana 2010-2011 Tanja Salosen sijaisena.

Loiskis ja Mikko Perkoila vuodesta 2001 alkaen
Mikko Perkoila on monipuolinen muusikko, soitinrakentaja ja lauluntekijä. Hänen laulujensa pienimuotoiset tarinat avaavat kuulijalle uusia näkökulmia moniin tuttuihin asioihin. Perkoilan lastenmusiikkia esitämme akustisin soittimin, Mikko Perkoila itse laulusolistina. Usein kuulemme myös itsetehtyjen uusiosoitinten ääntä Perkoilan konserteissa.

Pentti Rasinkangas on yksi Loiskiksen perustajajäsenistä ja hän oli orkesterin taiteellinen johtaja vuoteen 2010 asti. Hän siirtyi vapaaksi taiteilijaksi 30.4.2011 Loiskiksesta ja vierailee solistina Loiskis ja Pentti Rasinkangas (suomeksi, ruotsiksi ja viroksi) sekä Pekka Töpöhäntä -konserteissa. Pentti (kitara, mandola, laulu) on esiintynyt ammatikseen lapsille jo vuodesta 1986 alkaen. Edelleen hän johtaa Ohilyönti-orkesteria, joka sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon 1995. Pentin laulujaan on myös käännetty viroksi ja ruotsiksi. Hän on saanut vuonna 2006 Salossa Lasten Laulukaupunki ry:n jakaman Vuoden Säveltäjä -tittelin. Taiteen Keskustoimikunnan 5-vuotisen taiteilija-apurahan hän sai vuosiksi 2005-2009 ja Suomen kultuurirahaston 3-vuotisen apurahan vuonna 2011.

Aili Ikonen (laulu, viulu)
Jyväskylästä kotoisin oleva Aili Ikonen laulaa sekä soittaa Loiskiksen joulukonserteissa. Aili on valmistunut Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta musiikin kandidaatiksi keväällä 2008 ja on opettanut Ebelissä syksystä 2008 alkaen. Nyt hän jatkaa maisteriopinnoissa Sibelius-Akatemian jazzmusiikinosastolla Aili esiintyy Kvalda -yhtyeessä sekä Hereä -yhtyeessä. Skandinaavista maailmanmusiikkia soittavan Hereän ensialbumi julkaistiin vuoden 2007 toukokuussa ja Kvalda julkaisi esikoisalbuminsa Jyväskylä Summer Jazz -festivaaleilla kesäkuussa 2004. Kvalda soittaa " jazzillista yleismusiikkia, jossa johdossa vuorottelevat milloin laulelmallisuus, milloin vapautunut improvisaation henki".

Heini Ikonen (laulu ja viulu) tuurasi Ailia vuoden 2010 joulukonserttien solistina.

VIERAILEVAT MUUSIKOT:

Tony Elgland (kontrabasso, sähköbasso, bassobalalaikka, laulu)
Tony soitti Loiskiksessa päätoimisesti v. 2001-2002 ja vakituisena vierailijana useissa kokoonpanoissa mm. Loiskis ja Sari Kaasinen -kokoonpanossa. Hän sovitti Keskisuomalaisia lastenlauluja -levyn lauluista suuren osan Pekka Nättisen vuorotteluvapaan sijaisena v. 2007. Hän on monipuolinen muusikko, joka on soittanut musiikkia klassisesta kansanmusiikkiin ja rockiin. Viime aikoina tärkeimpiä haasteita ovat olleet argentiinalainen tango Otra Vez -yhtyeessä sekä erilaiset jazzprojektit.

Ilona Laitinen (koskettimet, basso) vierailee Loiskis Triossa sekä kvartetissa.

Hannu Leppänen (rummut, lyömäsoittimet,laulu)
Hannu alias Happi soitti Loiskiksessa päätoimisesti v. 2001 - 2002. Hän soitti Loiskiksen vakituisena vierailijana monessa kokoonpanossa mm. joulukonsertissa 2003-2006 ja Loiskiksen uudessa Pekka Töpöhäntä -konsertissa. Happi vierailee vuosittain julkaistavilla Loiskiksen levyillä. Hän soittaa ahkerasti myös muissa orkestereissa ja yhtyeissä sekä Jyväskylän Sinfoniaorkesterissa sekä Jyväskylän kaupunginteatterissa. Hän pitää kaikenlaisesta musiikista – myös rockista ja jazzista. Vuonna 2004 hänet valittiin Jyväskylässä Vuoden muusikoksi.


Ville Ojanen
(viulut, mandoliini, koskettimet, cahon ym.) oli Loiskiksen vakituinen muusikko alusta eli v. 2001 vuoden 2008 loppuun asti. Hän vieraili pääasiassa Loiskis ja klovni Dodo sekä Liisan metsäseikkailu  -kokoonpanoissa. Kaustiselta kotoisin oleva viulisti pitää rehdistä  pelimanni-meiningistä musiikin tekemisessä. Nykyisin saarijärveläistynyt Ville toimii musiikinopettajana sekä muusikkona useissa yhtyeissä sekä Jyväskylän kaupunginteatterissa. Laiskat Ankat Triossa hän esiintyi Pentti Rasinkankaan kanssa.


Jussi Siukola (kontrabasso, laulu)

Jussi Siukola vierailee basistina mm. Loiskis Triossa ja Loiskis kvartetissa sekä Loiskiksen Mikko Perkoilan ja Satu Sopasen konserteissa.  Hän oli muusikkona Ohilyöntiorkesterista vuoteen 2008 asti eli yli 20 vuotta. Nykyisin hän esittää lastenmusiikkia Duona Timo Lievemaan kanssa.

MENNEILTÄ VUOSILTA

Loiskis ja Pikku-Marjan eläinlaulut -ohjelmassa vieraili nukettajana ja solistina Ilona Lehtoranta jyväskyläläisestä teatteri Capellesta vuosina 2006-2009.

Tanssijat Liisa Tädetsedän metsässä -tanssikonsertissa 2008-2009.
Tanssikonsertin ensiesitys oli kesällä 2008.
Noora Nenonen
on valmistunut tanssijaksi Pohjois-Karjalan Ammattiopistosta vuonna 2005. Lasten kanssa hän on työskennellyt luovan tanssin ja nykytanssin opettajana Outokummussa, Savonlinnassa ja Savonrannalla 2004-2006.

Anna Maria Häkkinen
on valmistunut tanssinopettajaksi Turun AMK:n Taideakatemian tanssin koulutusohjelmasta 2007.
Hän työskentelee nykytanssin parissa. Anna Maria on kotoisin Hankasalmelta.
Produktion kolmas tanssija oli Paju Becker Jyväskylästä.

Sari Kaasinen läksi kannel kainalossa Viisuvintiltä ja saapui Loiskiksen vieraaksi vuosiksi 2003-2005 mukanaan tuttuja ja aivan uusia lauluja. Onpa kainalossa kannelkin....! Mukana soiton ja laulun riemuussa olivat Sari Kaasisen omat sävellykset kuten Pöllö Pöö ja Prinsessa Pikkuinen! Konserti hiataristina vieraili Tarja Lamminsalo.
Kokoonpanossa soittivat muusikot: Ville Ojanen (viulu, mandoliini),Pekka Nättinen (kitara, klarinetti), Tony Elgland (basso).

Laulukorjaamo -konsertissa vuosina 2003 ja 2005 lauluja korjasivat, lohduttivat ja kutittelivat Susanna Haavisto solistina ja vierailevina muusikkoina Markku Rinta-Pollari (saxofoni) ja Arto Piispanen. Ehjäkin laulu voi paremmin, jos sitä kutittaa tai sen kanssa nauretaan...

Kuperkeikka-Loiskis kokosi musiikkimatkan päiväkoteihin ja koululaisille loka- ja marraskuun ajaksi 2004. Ohjelmassa oli muikeaa musiikillista menoa maailman ympäri, välillä maan alla ja ilmassakin. Musiikkimatkalla olivat kippareina  JAMK:n opettajat Pekka Törmänen (basso), Raimo Väyrynen (lyömäsoittimet), Timo Ketola (kitara) sekä opiskelija Mirkka Liimatta (laulu, viulu ja koskettimet.)

Loiskiksen ja Tohtori Orff ja Herra Dalcroze -orkesterin ihmettelevä yhteiskonsertti toteutetiin vuosina 2002-2003. Tohtori Orff ja Herra Dalcrozissa soittavat ja laulavat Kimmo Ojala, Hannu Sepponen ja Matti Pollari. Talonmies Virtanen ym. Hannu Sepposen säveltämät hahmot vierailivat konsertissa.

Mikki-Hiiri merihädässä – sävelradiokauden lastenlauluja -
konsertin vieraileva laulusolisti oli Bianca Morales ja kapellimestarina ja pianistina (sekä merihirviönä) Jani Uhlenius. Konsertissa soittivat kiertueilla vuonna 2002-03 Loiskista täydensivät Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhdeksän musiikinopiskelijan jousi- ja puhallinorkesteri ja
vuonna 2006 Porin lasten jazzeilla Palgrenin konservatorion oppilaat.
Bianca Morales on vaikuttanut suomalaisessa musiikkielämässä jo 1980-luvulta lähtien. Hänen musiikillinen repertuaarinsa onkin tunnetusti laaja jazz-, swing-, gospel- ja lattarimusiikista modernimpiin soul- ja funkyrytmeihin. Biancan lastenmusiikin aluevaltaus käynnistyi vuonna 1996, kun YLE TV1:n Lasten- ja nuortenohjelmille kuvattiin kahdella eri teemalla uutta lastenmusiikkia esitteleviä musiikkivideoita kertoen luonnosta ja eksoottisista eläimistä ja kokkaavat Hottikokin kaverina. Bianca on ollut myös
Loiskis ja Pentti Rasinkangas -konsertin vieraileva laulusolistina.

Salaperäinen rasia -kirjakonsertti v.2001 perustui kirjailija Hannele Huovin ja , kirjailija/säveltäjä Jukka Itkosen teksteihin. Kirjailijat olivat mukana kertomassa omista runoistaan ja työstään. Vierailevana kosketinsoittajana ja laulajana oli S oili Perkiö . Hannele Huovi on monipuolisimpia lasten- ja nuorten kirjailijoitamme. "Lastenkirjat ovat minulle etuoikeus ja samalla terapiaa, sillä niiden maailma on maagisen ehyt. Saan laittaa vaikka tuolitkin puhumaan, niin kuin pikkulapsetkin tekevät", sanoo Hannele. Jukka Itkonen on verbaalitaituri ja ajattomien runojen ja sanoitusten tekijä. Hän on kirjoittanut lastenromaaneja, näytelmiä ja kuunnelmia ja laulutekstejä sekä tehnyt suomenoksia vuodesta 1974.