Loiskis Berliinin Suomi-koulun leirillä 20.-22.5.
Berliinin ja Hampurin Suomi-koulujen motivaatioleirillä 7-12 vuotiaat koululaiset opettelivat viime viikonloppuna suomen kielen lisäksi uusiosoitinten tekoa ja soittamista Loiskiksen muusikoiden johdolla.
Erkki Okkonen, Pekka Nättinen ja Tomi Nurmi opettivat leirillä ja osallistujien toivelistalla olivat; sadekeppi, sählypallo-okariina ja purkkibasso. Lauantai-iltana esitettiin yhteinen Loiskis ja lapset konsertti, jossa uusiosoittimia esiteltiin ja soitettiin. Musiikkipainotteisella leirillä tietysti myös pelattiin ulkona ja uitiin sekä painettiin paitoja. Muusikoiden Loiskis-paidatkin saivat uuden painatuksen selkäpuolelle. Lasten vanhempia ja Suomi-koulujen vastuuhenkilöitä oli leirin vetäjinä. Leirikeskus sijaitsi Berliinistä pohjoiseen: Europäische Jugenderholungs- und Begegnungsstätte Werbellinsee. Muusikot saivat majoitua Berliinin Suomi-keskuksessa ennen leirin alkua. Yhteistyö sujui siis usean tahon kanssa mukavasti.
Berliinin Suomi-koulussa on lukuvuonna 2010-2011 opetusta kahdeksassa ryhmässä. Pienimmät koululaiset ovat 3-4 vuotiaita ja opettajia on yhdeksän. Berliinin Suomalainen kielikoulu eli “Suomi-koulu” on vuonna 1978 perustettu saksansuomalaisten lasten ja nuorten oma kielikoulu pääkaupungissa. Hampurin kielikoulussa on seitsemän ryhmää. Saksassa on yhteensä 24 Suomi-koulua. Nykyään suomen kielen ja kulttuurin hyväksi työtä tekeviä Suomi-kouluja toimii jo yli 30 maassa ja niissä on noin 3500 3-18 -vuotiasta oppilasta. Vuodesta 1976 lähtien Suomen valtio on tukenut koulujen opetustyötä. Suomi-koulujen tuki ry on maailmalla toimivien koulujen yhdysside.

