Loiskiksen 10-vuotisnäyttely Jyväskylän pääkirjastossa 2.5.-23.6.2011

Loiskiksen 10-vuotisnäyttely pääkirjastossa

Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen 10-vuotista keikkaputkea voi käydä muistelemassa Jyväskylän pääkirjaston lastenosastolla 2.5.-23.6.2011.
Näyttelyssä on esillä Loiskiksen levytuotanto, konserttijulisteita, esitteitä ja fanikortteja. Näyttelyssä voi vastata Loiskis-kyselyyn ja voittaa arvonnassa 23.6. levyjä, paitoja ja lippuja. Loiskikselle voi jättää myös terveiset isoon "vieraskirjaan". Ja kirjaston kattavasta levyvalikoimasta voi kuunnella Loiskis-musiikkia. Näyttely avataan 5.5. kahdella konsertilla, jotka ovat jo ihan täynnä.

Seuraavat konsertit, joihin yleisöä vielä mahtuu ovat 5.6.  ja 7.6.
Sunnuntaina 5.6. klo 14-16 tehdään jo perinteinen Loiskista laineilla risteily m/s Rhealla, solistivieraina ovat Nonetti -yhtyeen lapset (maksullinen). Tiistaina 7.6. klo 18 Loiskis soittaa Lounaispuistossa Lounalaulut -sarjassa (vapaa pääsy).
Yläkaupungin Yössä 21.5. Loiskiksen Musamaatioita esitetään Mäki-Matin perhepuistossa klo 10-15. Myös Loiskiksen putiikki on auki. Live-musiikkia ei kuulla Yössä, koska Loiskis-muusikot ovat silloin Berliinissä musisiomassa ja opettamassa Suomi-koulun leirillä.

Ystävällisin terveisin

LOISKIS RY

Arja Kautto
tuottaja
puh. 014-620 724, 040 5399 459
Asemakatu 6, 40100 Jyväskylä
loiskis@loiskis.fi
www.loiskis.fi
www.lastenlevykauppa.fi

Kommentoi aihetta >>